tiistai 14. marraskuuta 2017

asia 2017/688

Korkeimman oikeudenn presidentti Timo Esko

Korkein oikeus

Asia 2017/688 sekä tuomioiden purut

korkeimman oikeuden presidentti Timo Esko

esittelijä Jenny Öberg

Olen käynyt käynyt oikeustaistelua jo lähes 23 vuotta vaikka todistusaineisto on kiistaton ja selvä. Rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa. Siitä huolimatta en ole saanut oikeutta. Olen joutunut törkeiden ihmisoikeusrikosten kohteeksi syyttäjä Sulo Heiskarin ja muiden suojeltujen epäiltyjen rikollisten toimesta.

Miten tällaisesta aineistosta

PR-talojen konkurssivyyhti 1

PR-talojen konkurssivyyhti 2

PR-talojen konkurssivyyhti 3

Hätähuuto Suomesta

voidaan tehdä tällaisia päätöksiä?

Terve Juha

Olen pitänyt oikeustoimi- ja poliisiblogia apuna oikeustaistelun seuraamisessa.

Olen tutkinut Suomen 1990-luvun pankkikiriisin ja kirjoittanut siitäkin oman blogin

Olen tutkinut Suomen historiaa ja lukenut tuhansia asiaa käsitteleviä kirjoja. Olen tullut siihen tulokseen, että Suomessa on tapahtunut valtiopetos.

On syytä epäillä, että tämän taka Suomessa lailllisuusvalvonta ei toimi, sillä laillisuusvalvojille tehdyistä kanteluista vain kuusi promillea aiheuttaa huomautuksen vastaisen varalle. Esimerkkinä eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläisen toiminta

Suomessa poliisit tekevät jatkuvalla syötöllä virkarikoksia ja heitä suojelee valtakunnansyyttäjävirasto ja poliiisn oma laillisuusvalvonta. Olen toimittaja Mikko Valtasaaren kanssa samaa mieltä omean kokemukseni perusteella, että poliisin laillisuusvaltonta on bluffia

Suomessa ei ole perustuslakituomioistuinta kuten muissa maissa. Mielestäni tämä johtuu siitä, että halutaan peitellä valtiopetosta ja estää kansalaisten oikeudensaanti. Suomessa toimimantonta laillisuusvalvontaa suojelee kansanedustajat, koska ei ole perustuslakituomioistuinta. Suomessa kansanedsutajat ja ministerit eivät noudata lakia. Virkamiesten virkarikoksia suojelee hyvä-veli-järjestelmä.

Nostan muutaman asian esille valtiopetoksen todistamiseksi jo edellä esitettyjen lisäksi. Asiassani törkeät rikokset tehnyt syyttäjä Sulo Heiskari, asianajajat Antti Latola ja Hannu Maskonen, varatuomarit Paavo M. Petäjä ja Asko Keränen sekä poliisi Raimo Ollila eivät ole joutuneet vastuuseen törkeistä rikoksistaan. Hannu Maskonen on tehnyt jo oman henkilökohtaisen lopullisen ratkaisunsa omassa asiassa. Tämä ei olisi mahdollista jos Suomi on oikeusvaltio.

Olen seurannut myös muiden suomalaisten oikeustaistelua. Suomalaiset eivät saavat EIT:ssäkään oikeutta. Suomalaisten oikeudensaannin EIT:ssä estävät suomalaiset. Siitä on paljon kokemusia ja näyttöä.

Kidutusministeriö

Sinivalkoinen kavallus

Valta, voima ja markkinavoima

90- luvun pankkikriisi

Ns. pankkikriisin taustaa

Ns. pankkikriisi oli suurelta osalta rikollista

Tekikö Koivisto valtiopetoksen ns. Koiviston konklaavissa?

Ns. pankkikriisiä vetävät yhä pankit ja valtiovalta

Ns. pankkikriisissä pankit ja valtiovalta rikkoivat perustuslakia

PILOTTI 5: Markus Lehtipuu ja Veikko Saksi: Ns. pankkikriisi

Ns. pankkikriisin EMU-varauma

Pankkikriisi on ajankohtainen asia vieläkin
Kirottu salaisuus

Miksi suomalaiset eivät ryhdy asian vaatimiin toimenpiteisiin?

Vaadin, että kaikki minua ja yritystoimintaani koskevat tuomiot puretaan,myös valituksena oleva asia. Valtiopetos ei vanhene koskaan ja se on sen luokan rikos, että sen perusteella kaikki tuomioni on purettava, koska todistusaineisto on selvä ja kiistaton ja rikolliset ovat tunnustaneet tekonsa.

Olen tuntemattomattomassa paikassa sen takia, että en tunne oloani Suomessa turvalliseksi, koska suurta osaa Suomen valtion viranomaisista on syytä epäillä rikollisesta tominnasta ja tämä rikollisuus on kaikeasta päätellä ylhäältä johdettua. Suomessa poliisi ei tutki, syyttäjä ei syytä, oikeuslaitos ei ota asioita käsiteltäväkseen ja laillisuusvaltonta ei toimi. Laillisuusvalvonta ei näe asioissa mitään laitonta rikoksista puhumattakaan. Korkein oikeus ei noudata Suomen perustuslakia eikä Euroopan Ihmisoikeussopimusta, kun se jättää kelteiset päätökset perustelematta.


Tuntemattomassa paikassa 14.10.2017.

Erkki Aho


Ei kommentteja: